torstai 24. joulukuuta 2009

Raitasukat

Sisko sai joululahjaksi perinteiset villasukat.



Sukat on neulottu Austermann Step -sukkalangasta jossa on aloe veraa ja jojoba-öljyä. En ole ennen neulonut Steppiä, mutta pidin langan pehmeydestä kovasti. Sain langan Moda-lehden tilauksen kylkiäisenä. Kerällä lanka näytti tosi kummallisen väriseltä, mutta neulottuna se on kaunis yhdistelmä erilaisia harmaan ja vaaleanpunaisen sävyjä. Tavoilleni uskollisena en taaskaan tehnyt sukista samanlaisia, vaan raidat vaihtuvat eri kohdissa. Lankaa kului 61 grammaa. Sukat on neulottu 64 silmukalla 2,5 mm sukkapuikoilla niin että joustinneule jatkuu jalkaterän päälle. Yksinkertaista ja toimivaa.



Rauhallista joulua kaikille ja onnellista uutta vuotta 2010!

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Synttärilahjoja, osa 2

Sisko toivoi lahjaksi harmaita tuplalapasia joissa on tasku matkakortille. Minä tein työtä käskettyä.



Lapaset on neulottu Subway Mittens -ohjeella 2007 syksyn IK:sta. Päälilapaset ovat Laurilan tilan villalankaa ja ne on neulottu 4,5 mm puikoilla. Irralliset aluslapaset ovat Gjestal Spinnerin Jannea ja ne on neulottu 3,5 mm puikoilla. Taskun kokoa joutui muokkaamaan vähän suuremmaksi että matkakortti mahtuu sisään. Pidän lapasista kovasti. Ne ovat lämpimät ja istuvat käteen todella hyvin. Toivottavasti siskokin pitää uusista lapasistaan.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Synttärilahjoja, osa 1

Ihan kuin joululahjoissa ei olisi jo tarpeeksi keksimistä, sekä siskolla ja veljellä (kaksoset) että miehellä on synttärit joulun lähipäivinä. Koska inhoan kaupoissa ravaamista yli kaiken, olen taas kerran yrittänyt tehdä itse mahdollisimman suuren osan lahjuksista.

Veli saa tänä vuonna synttärilahjaksi pipon. Ohje on Jared Floodin Turn a Square.



Pipo on neulottu Sandnes Garnin tummanruskeasta Smartista ja Twilleysin punertavasta Freedom Spiritistä. Aluksi neuloin pipon muuten ohjeen mukaan, mutta tein suorasta osuudesta puoli tuumaa (eli reilun sentin) pidemmän. Piposta tuli liian lyhyt eikä se ylettänyt kunnolla korville. Kieriskeltyäni hetken itsesäälissä, poimin aloitusreunasta silmukoita ja neuloin lisää reunusta niin kauan kuin ruskeaa lankaa riitti. Piposta tuli näin paljon lämpimämpi kun korvien päällä on kaksinkertaisesti neulosta.

Toivottavasti veli tykkää pipostaan. Ja jos ei tykkää, niin onneksi aina voi neuloa uuden.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Pitsikämmekkäät

Raha-huivista jäi vielä paljon keltaista Kamena-lankaa jäljelle. Neuloin langasta pitsiset kämmekkäät Dropsin ohjeella.



Kämmekkäät on neulottu L/XL-koon silmukkamäärällä ja 3 mm puikoilla. Lankaa kului 30 grammaa. Kämmekkäät ovat mukavan kevyet ja pitsiset, mutta kuitenkin lämpimät. Päätyvät joulupukin konttiin. Olen ihan lirissä, kun olen neulonut joululahjoja pitkin syksyä, mutta nyt en osaa päättää kenelle annan minkäkin neuleen. Onko muilla sama ongelma?

Normaalisti en esittele täällä lankaostoksiani, mutta nyt on pakko vähän elvistellä kun osuin Wollmeisen verkkokauppaan juuri oikealla hetkellä.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Raha-huivi

Olen jo pitkään haaveillut neulovani Nancy Bushin Knitted Lace of Estonia -kirjasta jonkin ihanan pitsishaalin. Päätin kuitenkin aloittaa helpommasta ja yksinkertaisemmasta päästä ja valitsin ensimmäiseksi malliksi Raha-huivin.



Huivi on neulottu Tekstiiliteollisuuden Kamena-langasta (100% kampavillaa) 3,5 mm puikoilla. Huivilla on pituutta 135 cm, leveyttä 13 cm ja painoa vaivaiset 33 grammaa. Se sopii erinomaisesti sisäkäyttöön esimerkiksi kylmään toimistoon. Luulisin huivin toimivan myös keväällä ja syksyllä kun paksummat huivit tuntuvat jo liian kuumilta.



Huivin aloituksessa opin uuden tavan luoda silmukat. Tavasta käytetään kirjassa nimitystä "knitted method" ja sitä ilmeisesti käytetään Virossa paljon. Silmukoiden luominen oli helppoa ja reunasta tuli siisti. Kamenasta en ole aikaisemmin neulonut mitään, mutta pidin langasta kovasti. Sellainen konstailematon peruslanka joka neuloutuu ja pingottuu hyvin. Huivin pingottamisessa olisi jonkinlaiset kaapelit toimineet paremmin kuin normaalit nuppineulat, koska vaikka hakkasin huivin reunaan koko rasiallisen nuppineuloja, jäi reuna silti ihan nypyläiseksi.

Huivista ei valitettavasti ole kuvaa kaulassa, koska kuvaaja on muiden kunnon kansalaisten tavoin tähän aikaan arkipäivästä töissä. Minä ryntäsin sairasvuoteeltani heti parvekkeelle kuvaamaan kun aurinko suvaitsi monen päivän tauon jälkeen pilkahtaa sumun takaa.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Aurinkoiset huopalapaset

Neuloin summamutikassa reilun kokoiset lapaset lankakaapissa kummitelleista Létt-Lopi-langoista ja heitin ne pesukoneeseen. Lopputulos oli niin ihana että kirjoitin ohjeen ylös että muutkin voivat tehdä yhtä täydellisen istuvat lapaset tuomaan vähän väriä tähän synkeään syystalveen.

Koko: Naiselle. Malli on sen verran väljä että alle mahtuu ohuet sormikkaat.
Mitat: Pituus 24 cm, ympärysmitta sormien kohdalta 20 cm, peukalon juuressa 27 cm. Jos haluat suuremmat lapaset, kannattaa varata kolmas kerä lankaa.



Tarvitset:
- 100 grammaa Ístexin Létt-Lopi villalankaa.
- 4 mm sukkapuikot
- Pienen nöttösen Novitan 7 veljestä lankaa tai vastaavaa
- 3 mm virkkuukoukun
- Pesukoneen

Ohje:
Luo 48 silmukkaa 4 mm sukkapuikoille ja yhdistä suljetuksi neuleeksi. Neulo 15 krs 2o 2n joustinneuletta. Jatka 10 krs sileää neuletta. Aloita peukalokiila.

Oikea lapanen: Kiila tehdään ensimmäisen puikon alkuun. Neulo 2o, lisää yksi silmukka, neulo 2o, lisää yksi silmukka. Neulo loppu kerros oikein. Neulo seuraavalla kerroksella kaikki silmukat oikein. Toista nämä kaksi kerrosta yhteensä 7 kertaa niin että lisäysten välisten silmukoiden määrä kasvaa joka kerta kahdella. Eli seuraavalle kerroksella neulo 2o, lisää yksi silmukka, 4o, lisää yksi silmukka ja neulo loppu kerros oikein.

Vasen lapanen: Neulo kuten oikea lapanen, mutta tee kiila toisen puikon loppuun. Eli ensimmäisellä kerroksella neulo ensimmäinen puikko oikein ja toista puikkoa kunnes jäljellä on 4 silmukkaa. Tee lisäys, neulo 2o, tee lisäys ja neulo 2o.

Molemmat lapaset: Kun kiila on 14 krs korkea, neulo vielä 8 krs sileää neuletta. Siirrä kiilan 16 silmukkaa odottamaan peukalon neulomista langanpätkälle. Neulo sileää neuletta ja luo kiilan kohdalle 3 uutta silmukkaa. Neulo yhteensä 25 krs sileää neuletta. Sen jälkeen aloita kärkikavennukset. Kavenna yksi silmukka 1.puikon alussa, 2.puikon lopussa, 3.puikon alussa ja 4.puikon lopussa. Toista kavennukset joka toisella kerroksella 6 kertaa. Tämän jälkeen toista kavennukset joka kerroksella vielä 3 kertaa. Katkaise lanka ja vedä se loppujen silmukoiden läpi. Päättele langanpää.

Peukalo: Poimi kiilan 16 s ja luodut 3 s tasaisesti kolmelle sukkapuikolle (=19s). Jos peukalon juuresta näyttää tulevan reikäinen, voit poimia enemmän silmukoita ja kaventaa ylimääräiset pois ensimmäisellä kerroksella. Neulo 15 krs sileää neuletta. Sen jälkeen kavenna joka puikon lopussa yksi silmukka joka toinen kerros 5 kertaa. Katkaise lanka ja vedä se loppujen silmukoiden läpi. Päättele langanpää.

Laita lapaset pesukoneeseen muutaman pyyhkeen kanssa. Laita mukaan normaalia pyykinpesuainetta, mutta ei huuhteluainetta. Lue pakkausmerkinnät huolella, koska osa nestemäisistä pesuaineista ei sovi villalle. Minä pesin lapaset 40 asteen pesuohjelmalla 1300 1/min linkouksella.

Huomioithan että eri pesukoneet huovuttavat eri tavalla, eli huovutuksen lopputuloksesta ei ole mitään takeita. Jos lopputulos on liian pieni, yritä venyttää lapasia voimakkaasti, jos taas liian suuri, laita lapaset uudestaan pesukoneeseen.



Aurinkopyörylä: Tee normaalin vetolenkin sijaan kiristettävä aloituslenkki, että pyörylän keskelle ei jää reikää. Esimerkiksi tuolta löytyy kuvallinen ohje. Virkkaa lenkkiin 3 mm koukulla 6 ks. Kiristä lenkki, mutta ei liian kovaa, koska lanka katkeaa aika helposti (nimimerkillä "kokemusta omaava"). Virkkaa yksi ktjs ja virkkaa kaksi ks jokaiseen aloituskerroksen silmukkaan (=12 s). Tee ps ketjusilmukkaan että kerros sulkeutuu. Jatka samalla tavalla lisäämällä 6 silmukkaa joka kerroksella kunnes työssä on 30 silmukkaa. Sen jälkeen vaihda työhön kontrastivärinen lanka ja tee vielä yksi kerros samaan malliin (=36 s). Tee lenksut virkkaamalla 5 ktjs ja kiinnittämällä lenksu piilosilmukalla alempaan kerrokseen aina kahden silmukan välein. Päättele langanpäät ja ompele pyörylä kiinni huovutettuihin lapasiin pyörylän ulkoreunaa pitkin niin että lenksut jäävät irti.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Terveisiä Intiasta!

Tulin eilen viikon työmatkalta Intiasta, Vadodarasta. Uskomaton maa. Todella hyvää ruokaa sekä ystävällisiä ja huumorintajuisia ihmisiä, mutta kääntöpuolena äärimmäistä köyhyyttä ja täysin kaoottinen liikenne. En ole ikinä pelännyt auton (tai kolmipyöräisen mopon) kyydissä niin paljon kuin tuolla. Laitan tuohon alle joitakin auton ikkunasta räpsimiäni kuvia.







sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Isänpäiväpipo

Isä sai tänään lahjaksi uuden pipon.



Pipon malli on Jacques Cousteau -pipo ja se on neulottu Sandnes Uldvarefabrikin Peer Gynt nimisestä vintagevillalangasta. Lankaa kului aika tasan 100 grammaa kun neuloin 3 mm puikoilla. Piposta tuli tosi tiivis ja lämmin.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Palatossut

Kyllästyin alpakkatakin hihan neulomiseen ja tajusin että joulu on jo kohta ovella. Nämä kaksi asiaa johtivat siihen, että pengoin hetken aikaa jämälankavarastoani ja poimin mukaan kaikki vadelman väriset ja ruskeat seiskaveikka-jämäkerät. Pari päivää myöhemmin oli mummon joululahja valmis.



Nämä ovat perinteiset palatossut joiden ohje löytyy esimerkiksi Käspaikan nettisivuilta. Lankaa kului noin 110 grammaa kun neuloin 9x9 cm ruutuja 4 mm puikoilla. Siistien saumojen ompelu ei ole koskaan kuulunut taitovalikoimaani, ja siksi käsityön leima näkyy tossuissa aika vahvana. Onneksi mummot eivät yleensä ole kovin tarkkoja kun on kyseessä lapsenlapsen väkerrykset. Ja mummojen silmissä me kaikki pysymme aina lapsina, riippumatta iästä.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Uusi Ulla

Neulelehti Ullan uusin numero on ilmestynyt.

Tällä kertaa mukana on paljon esimerkiksi joululahjoiksi sopivia sukkia, kädenlämmittimiä, huiveja ja pipoja. Etenkin tuo lapasvalikoima vaikuttaa tosi houkuttelevalta. Onteloneuletekniikkaa haluan ehdottomasti kokeilla.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

"Kyllä me ollaan parit"-sukat

Neuloin Noro-polvisukkien jämistä nilkkasukat siskolle. Sukkiin meni 72 grammaa lankaa ja molempia värejä jäi jäljelle enää ihan pienet nöttöset.



Sukissa on 56 silmukkaa kierroksella ja ne on neulottu 2,5 mm sukkapuikoilla. Sukista ei ihan heti arvaa että molemmat on tehty samoista langoista, niin eri väriset ne ovat. Mutta minä tykkään näistä kovasti ja niin tykkäsi siskokin. Lämpimät ja toimivat.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Manu-kauluri ja pipo

Raahasin pikkusiskoni syyskuussa mukaan Helsingin kädentaitomessuille Wanhaan satamaan. Titityyn ständillä sisko huomasi Manun ja se oli sitten rakkautta ensi silmäyksellä. Neuloin Manusta siskolle pipon ja kaulurin.



Manu on jumalaisen pehmeää 100% baby alpakkaa (100g=100m, 12sx16krs). Kaksi vyyhteä riitti juuri ja juuri koko settiin. Jäljelle jäi vain 10 gramman nöttönen. Napit tilasin Tapiolta. Pipo on tehty samalla Dropsin ohjeella kuin valkoinen puu-piponi. Kaulurin ohjeen sävelsin ihan omasta hatusta.



Manu-kaulurin ohje

Tarvitset:
100 grammaa BC Garnin Manua
5 nappia (n.25mm halkaisija)
8 mm paksut suorat tai pyöröpuikot

Ohje:
Luo 30 silmukkaa 8 mm puikolle. Neulo joka kerros oikein. Kolmen kerroksen jälkeen tee viisi napinläpeä tasaisin välein. Napinläpi: langankierto, 2o yhteen. Neulo aina oikein kunnes kappaleen pituus on noin 52 cm. Päättele työ ja ompele napit paikoilleen.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Blogisynttärit

Blogini täyttää tänään kaksi vuotta. Haluan kiittää teitä kaikkia jotka luette blogiani ja etenkin teitä jotka käytte kommentoimassa kirjoituksiani. Synttäreiden kunniaksi jaan teille huiviensäilytysvinkin.

Pienessä asunnossa ja etenkin sen eteisessä on yleensä hyvin vähän säilytystilaa. Meillä on yksi rupupieni hattuhylly jonka kaksi koria ovat tupaten täynnä kaikenlaisia tumppuja, pipoja, hanskoja ja huiveja. Löysin Ikeasta mainion Brallis-kiemurahenkarin johon saa roikkumaan kerrallaan viisi isoa ja yhden pienen huivin. Nyt aamulla on helppo valita, minkä huivin nappaa mukaan, eikä tarvitse pelätä että saa koko asustekorin sisällön niskaansa. Lisäksi huivit eivät mene ruttuun ja myttyyn.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Minimalist Cardigan

Päästin epäonnisen Joukahaisen vihdoinkin päiviltään ja otin langan parempaan käyttöön. Halusin langasta itselleni neuletakin. Malliksi valitsin Minimalist Cardiganin joka on alunperin julkaistu 2007 syksyn IK:ssa. Koska en kyseistä lehteä omista, ostin ohjeen IK:n nettikaupasta huimaan 5,5 $ eli reilun 3,5 € hintaan.



Lanka on Asa Gjestal Spinnerin Jannea (85 % villa, 15 % polyamidi) jota neuloin 4,5 mm pyöröpuikoilla. Valmis 34 tuuman kokoinen takki painaa 444 grammaa, eli lankaa kului yllättävän paljon. Neuloin muuten ohjeen mukaan, mutta pidensin helmaa viisi senttiä.



Ohje on hyvin kirjoitettu ja helppo. Pidän kovasti mallineuleen röpelöisestä pinnasta ja tietysti ihanasta poltetun oranssin väristä. Takki on aika kuuma ja kutittaa hieman herkkää hipiääni, mutta kyllä takille varmasti talvella tulee käyttöä. Jonkinlaisen kiinnitysmekanismin tuohon voisi keksiä ettei ihan lerpota päällä.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Puu-pipo

Viimevuosina neulomani pipot eivät ole olleet mitään suurmenestyksiä. Useimpina talviaamuina olenkin vetänyt päähäni ikivanhan H&M:n valkoisen akryylihirvityksen joka on sopivan lämmin ja ihanasti myssymäinen. Nyt tuo pipo on saanut varteenotettavan kilpailijan.



Ohje on Dropsin uusimmasta mallistosta numero 116-41 (palmikkopipo ja ranteenlämmittimet). Koska Korkeavuorenkadun Menitasta ei löytynyt valkoista Eskimoa, korvasin langan Sandnes Garnin Easy-langalla joka on vastaavaa yksisäikeistä ja paksua villalankaa (ja ihanan pehmeää!). Lankaa kului 86 grammaa. Pipo valmistui todella nopeasti 8 mm haloilla, joita sukkapuikoiksikin kutsutaan.



Pipo on ihana! Se on juuri sopivan iso ja myssymäinen. Pipon sivussa palmikoiden välissä kulkeva puumainen kuvio on mielestäni kaunis. Pipo sopii täydellisesti suuren virolaisen villahuivini pariksi. Voi olla että talven tullen neulon pipoon vielä korvien kohdalle vuoren jostain ohuesta villalangasta että tuuli ei pääse läpi.

Pipo on vähän saman tyylinen kuin Tikrun tämän syksyn Designer Knitting -lehteen suunnittelema ihana myssy. Voi olla että tuokin pääsee vielä puikoille.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Luna Moth Shawl

Mummoni täyttää 80 vuotta lokakuun alussa. Halusin tehdä hänelle pitsihuivin syntymäpäivälahjaksi.

Huivin malli on Luna Moth Shawl, joka on ilmaiseksi saatavilla Elann-lankamerkin sivuilta. Huivi on neulottu muuten ohjeen mukaan, mutta tein kaaviota viisi ja puoli toistoa. Ohje on siitä erikoinen että siinä toistetaan samaa kymmenen rivin mallikuviota koko huivin ajan eikä erillistä reunuskaaviota ole. Ohje oli kaikin puolin selkeä ja hyvin kirjoitettu, eli voin suositella sitä lämpimästi.



Huivi on neulottu Novitan luonnonvalkoisesta Florica-langasta. Lankaa kului 117 grammaa kun neuloin 5,5 mm puikoilla. Huivista tuli hyvän kokoinen, 183 cm leveä ja 97 cm korkea.



Mielestäni huivi on todella kaunis. Sitä voi käyttää juhlissa hartiahuivina, talvella kaulaliinana tai kotona hartianlämmikkeenä. Huivi pingottui todella paljon, koska mallineule on niin reikäinen. Pienemmillä puikoilla olisi saanut vähän pienempireikäisen version.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Osa 3. Knitting Socks with Handpainted Yarn



Carol J. Sulcoskin kokoama Knitting Socks with Handpainted Yarn on vuonna 2008 julkaistu sukkakirja joka keskittyy kirjaviin sukkalankoihin sekä niille sopiviin ohjeisiin. Kirjassa on 21 erilaista sukkaohjetta joiden suunnittelijat vaihtelevat nimekkäistä konkareista, kuten Ann Budd, Véronik Avery ja Nancy Bush, uusiin tuttavuuksiin.

Kirja alkaa teoriaosuudella jossa kerrotaan lankojen värjäämisestä ja erityyppisistä kirjavista langoista. Kirjassa moniväriset langat on jaettu kolmeen kategoriaan. Nearly Solids tarkoittaa lankoja joissa on vain yhtä väriä jonka sävy vaihtelee. Wild Multis langoissa on monta eri väriä ja joskus villejäkin väriyhdistelmiä. Kolmas luokka, Muted Multis, koostuu langoista joissa on käytetty hillitysti muutamaa toisiinsa sopivaa sävyä. Teoriaosuudessa on myös pureuduttu värien lätäköitymisen syihin ja siihen kuinka epätoivotusta lätäköitymisestä pääsee eroon.

Kirjan sukkaohjeiden tiheydet vaihtelevat 28-36 s / 10 cm välillä. Puikkokoot vaihtelevat 2 millimetristä 2,75 millimetriin. Suurin osa sukista on neulottu perinteisesti varresta alaspäin, mutta sekaan mahtuu muutama erikoisempikin sukkakonstruktio. Esimerkiksi Split-Toe Sweethearts -sukissa on isovarpaalle oma lokeronsa. Kirjan parasta antia ovat mallit joissa on mielenkiintoisesti yhdistetty erilaisia kirjavia ja yksivärisiä lankoja keskenään. Monista muista sukkakirjoista poiketen, useissa kirjan ohjeista on jopa kolme eri kokoa. Useat mallit sopivat tyyliltään niin miesten kuin naistenkin sukkiin. Kirjan ohjeissa on merkintä, minkä tyyppisille kirjaville langoille ohje soveltuu parhaiten. Mittayksiköt ja puikkokoot löytyvät kirjasta myös eurooppalaisittain ymmärrettävässä muodossa ja monimutkaisimmat mallineuleet on esitetty kaavioina. Kirjan lopussa on lista kirjassa käytetyistä lyhenteistä sekä perinteinen pikaopastus neuletekniikoihin.


Vasemmasta yläkulmasta: Goldengrove Socks, Corrugated Stripe Socks, Spot Check Socks ja Staccato Socks.

Kirjan kuvat ovat mielestäni amatöörimäisen näköisiä. Mallin säärikarvojen sänki näkyy jopa kirjan kansikuvasta selvästi ja kuvien tarkennukset ja valotukset ovat miten sattuu. Myös osa kuvatuista sukista on rumasti neulottu. Esimerkiksi Corrugated Stripe Socks -sukkien kantapään alussa on molemmissa sukissa todella rumat reiät joita ei ole edes yritetty peitellä jälkikäteen. Huvitusta herätti myös Escher Socks -sukkien kuva jossa pääosaa esittää sukkien sijaan jonkun rakas kultainen noutaja.

Minun suosikkiohjeitani tästä kirjasta ovat Goldengrove Socks ja Spot Check Socks. Myös Staccato Socks on hyvä ohje, koska siinä on käytetty neljää eri väristä kirjavaa lankaa joista kolmea tarvitaan vain 55 m, eli keskiverto jämäkerän verran.

Kirjaa voi suositella kaikille sukanneulojille joiden lankavarastoista löytyy erilaisia kirjavia sukkalankakeriä ja jotka haluavat tehdä niistä muutakin kuin tavallisia perussukkia. Kirja sopii myös kirjavien sukkalankojen värjäämistä harrastaville neulojille sekä lätäköityviä sukkalankoja kammoaville. Monet kirjan ohjeista sopivat hyvin myös kokemattomammalle sukanneulojalle, koska kirjan mallineuleet ovat yksinkertaisia ja ohjeet selkeästi kirjoitettuja.

Oman kirjani hankin Book Depositorystä.

lauantai 29. elokuuta 2009

Ja sukat on sillä makkaralla...

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, tilasin itselleni synttärilahjaksi ihanaa Noron Silk Garden Sock -lankaa, joka on 40% villaa, 25% silkkiä, 25% nailonia ja 10% kid mohairia. Neuloin S87 ja S245 sävyistä raidoittamalla itselleni puolipolvarisukat.



Aloitin varren 75 silmukalla ja kaventelin siitä tasaisesti 60 silmukkaan jolla neuloin sukan loppuun. Vaihdoin sukkapuikot nilkassa alun 2,75 millistä 2,5 milliin että massiivisille pohkeilleni jää vähän enemmän tilaa. Lankaa kului tasan 121 grammaa (ostin vihdoinkin Clasulta keittiövaa'an).



Taakse tein nurjilla silmukoilla sauman vanhanajan tyyliin. Mary Olkea lainaten:

"Esiäitimme siis tiesivät, että sukka on sekä mallikkaan näköinen että säären hoikkuutta tehostava, jos siinä keskellä takana kulkee hyvin näkyvä saumaa muistuttava kuvioraita."

Samassa vuonna 1948 alunperin julkaistussa kirjassa Suomalaisia sukkia ja muita neuletöitä Olki toteaa että:

"...uskomukset ja sadut kertovat haltijoilla ja kutoilevilla luonnonhengillä olevan väriltään epäpariset sukat...".



Lanka on todella ihanaa. Koostumus ja värit ovat taattua Noroa, mutta tämä versio ei ole yhtä karkeaa kuin Kureyon Sock. Sukat ovat tiiviit ja varmasti lämpimät talvella. Varsia voi pitää suorassa tai taittaa makkaralle nilkkaan.

lauantai 22. elokuuta 2009

Nilkkasukat

Ostin Kokkolasta Käsityöliike Katariinasta vyyhdin Arucania Ranco Solid -sukkalankaa. Lanka on vähän normaalia sukkalankaa paksumpaa (24 s /10 cm) ja se on värjätty käsityönä Chilessä. Langalle sopivaksi sukkamalliksi valitsin Ann Buddin suunnittelemat Lace-cuff Anklets -sukat Favorite Socks -kirjasta.



Sukkien rakenne on mielenkiintoinen. Ensin neulotaan pitsiä, sitten vaihdetaan suuntaa ja neulotaan saman verran joustinta joka jää pitsin alle. Lopuksi pitsineuleen reunaan vielä virkataan nypyjä. Neulomiseen käytin 3,25 mm, 3,0 mm ja 2,75 mm puikkoja. En ymmärtänyt ohjeen virkkausosiosta yhtään mitään ja siksi päädyin virkkaamaan reunuksen omasta päästäni kirjan kuvan mukaan.



Ranco Solid -lanka sekä näyttää että tuntuu upealta. Värin pienet vaihtelut tuovat neulepintaan mukavasti eloa, mikä sopii hyvin koska sukat ovat muuten malliltaan aika yksinkertaiset. Sukat valmistuivat todella nopeasti ja näyttävät mielestäni tosi söpöiltä. Sukkien lyhyet varret ovat kotikäytössä kätevät. Lopuksi laitan vielä tarkemman kuvan sukan varren rakenteesta.

lauantai 15. elokuuta 2009

Taikuutta

Olen jo pitkään ollut perumassa Novita-lehden tilausta, koska lehden mallit ja mitoitukset ovat perinteisesti olleet ihan eri kohderyhmälle kuin minulle. Erityisesti ärsytti se että mallit on lähes aina mitoitettu "suomalaiselle naiselle" (joka on todellisuudessa poliittisesti korrekti nimitys pulleille ihmisille) ja usein pienimmänkin koon ympärysmitta on yli 90 cm. Uusin Novita kuitenkin muutti mieleni. Lehdessä oli tosi paljon toteutuskelpoisia malleja, pieniä(kin) kokoja, kekseliäitä muotoja, vyötärömuotoiluja ja muuta mukavaa.

Ensimmäisenä puikoille pääsi malli numero 29, Taikabolero.



Bolero on neulottu Perusta tuliaisena saadusta ihanan pehmeästä ja lämpimästä Indiecita Baby Alpaca -langasta. Lankaa kului vähän yli 100 grammaa. Tiesittekö että baby alpakka -nimityksellä ei ole mitään tekemistä elukan iän kanssa vaan se on villaluokitus joka kuvaa kuidun hienoutta mikroneissa mitattuna? Tein boleron kokonaan ohjeen XS-koon mukaan 6 mm pyöröpuikolla. Ainoa poikkeus oli se, että pingotin kappaleen ohjeen mittoihin ennen hihojen neulomista. Ohjeen alussa luki virheellisesti että työssä käytettäisiin 1o1n joustinneuletta, vaikka kuvasta näkee ihan selvästi että joustinneuleen kuuluu olla 2o2n.

Boleron rakenne on hyvin mielenkiintoinen. Ensin neulotaan 10 cm joustinneuletta, sitten kavennetaan silmukoita ja neulotaan 50 cm pitsineuletta. Sitten taas lisätään silmukoita ja lopuksi neulotaan vielä 10 cm joustinneuletta. Kappale taitetaan kaksinkerroin ja taitteesta poimitaan silmukat joustinneulehihoja varten. Lopuksi ommellaan sivusaumat kiinni.



Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Bolero on kaunis ja istuu hyvin päälle. Lanka on niin laskeutuvaa, että boleroa ei oikein voi käyttää ilman kiinnitystä koska sivulärpäkkeet roikkuvat. En ole vielä päättänyt teenkö kiinnityksen hakasella vai napilla.

Lopuksi laitan vielä kuvan pingotusjärjestelyistä. Tuossa näkyy hyvin boleron rakenne. Hihojen paikat on merkitty vaaleanpunaisella langalla.

tiistai 11. elokuuta 2009

Hiilaritankkausta

Hiphei! Taas on se aika vuodesta kun vanhenen taas yhdellä vuodella. Ikää on jo sen verran paljon että poistin sen tuosta Bloggerin profiilista. Mieheltä sain synttärilahjaksi kovasti toivomani Finlaysonin Hemuli imuroi -lakanat. Itselleni tilasin "lahjaksi" kolme kerää Noro Silk Garden Sock -lankaa, joka on aivan taivaallisen ihanan tuntuista ja väristä.

Kuten otsikosta joku ehkä voi päätellä, olen lauantaina menossa taas Helsinki City Marathonille. Haluaisin haastaa kaikki blogin Töölö-Meilahti-Munkkiniemi-Otaniemi-Lauttasaari-Ruoholahti-Keskusta-akselilla sijaitsevat lukijat seuraamaan upeaa tapahtumaa ja kannustamaan juoksijat hienoihin suorituksiin. Startti on kello 15 ja tarkan reitin voi katsoa tapahtuman nettisivuilta.

Suurin kisajännitys näin ennen neljättä maratonia liittyy siihen, ehtiikö Saksasta tilaamani juoksuhame perille ennen lauantaita ja tilasinko oikean koon. :)

Aloitin maratonin hiilaritankkauksen leipomalla töihin synttärin kunniaksi pellillisen rahkamurupiirakkaa. Piirakka on tosi helppo ja nopea leipoa. Piirakka sai työkavereilta ylistäviä kommentteja ja pidin mausta kovasti itsekin.



Rahkamurupiirakka

Pohja:
8 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 rkl vaniljasokeria
250 g sulaa rasvaa
1 muna
2 dl piimää tai jogurttia

Rahkaseos (pinnalle):
1 purkki rahkaa
1 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
(marjoja tai hedelmiä)


Sekoita kuivat aineet ja rasva murumaiseksi seokseksi. Ota muruseosta sivuun toiseen astiaan pari desiä. Sekoita lopun taikinan joukkoon muna ja piimä tai jogurtti(minä käytin banaanijogurttia). Levitä pohja korkeareunaiselle uunipellille.

Sekoita täytteen ainekset ja levitä täyte pohjan päälle. Täytteen päälle voit halutessasi laittaa marjoja tai hedelmiä (esim. raparperiä tai omenaa), mutta piirakka on hyvää ilmankin. Lopuksi ripottele muruseos tasaisesti piirakan pinnalle. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia. Varo paistamasta liian pitkään että piirakka ei kuivu.

Reseptiä voi varioida monella tavalla. Äitini teki joskus ohjeella mustikkapiirakkaa laittamalla pohjaan mustikkajogurttia ja pinnalle mustikoita.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Gentleman's Socks with Lozenge Pattern

Isällä oli synttärit jokin aika sitten ja päätin tehdä hänelle villasukat synttärilahjaksi.



Malli on Gentleman's socks with lozenge pattern Nancy Bushin kirjasta Knitting vintage socks. Ne on neulottu 2 mm sukkapuikoilla. Minun käsialallani tiheydeksi tuli 39 s/10 cm, eli sukista tuli vähän pienemmät kuin ohjeessa, mutta sopivat 42-kokoiseen jalkaan. Sukat on neulottu Rosa Matildalta tilatusta Shoppel Wollen Admiral dégradé -langasta (75% villaa, 25% polyamidia).



Mielestäni lanka ja mallineule sopivat todella hyvin yhteen. Lanka on upean väristä ja miellyttävän tiukkakierteistä. Pidän myös sukkamallista vaikka neulominen oli aika työlästä kun silmukoita oli niin paljon. 2 mm puikoilla neulominen oli tosi rankkaa sormille.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Lisää neulottavaa

Uusi Ulla on ilmestynyt!

Ensimmäisenä puikoille pääsee joko lahjakkaan serkuntytön suunnittelema Viimeinen-huivi tai Tainan yksinkertaisen kaunis Kummituskukka-huivi.

Äitini oli penkonut jotain vanhoja kätköjä ja löytänyt seiskaluokalla tekemäni hassun käsityöpussukan. Pupu on painettu kankaalle ja ääriviivat on kirjottu. Pussukka pääsee ehdottomasti takaisin käyttöön!



Tänään on viimeinen "virallinen" lomapäivä. Loppulomasta olen tehnyt kaikkea kivaa, kuten juossut kilpaa, käynyt kuntorasteilla, vieraillut Repovedellä, poiminut ja syönyt mustikoita, leiponut Arleenan ihania appelsiini-voisilmäpullia (suosittelen, parhaita pullia mitä olen ikinä leiponut!), kuunnellut tämän kesän parhaita levyjä (SMG:n Palatkaa Pariisiin! ja PMMP:n Veden varaan) sekä tietysti neulonut villasukkia. Loma on ollut kaikin puolin oikein onnistunut ja rentouttava!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Osa 2. Nancy Bush: Knitting Vintage Socks - New twist on classic patterns



Kirja-arvostelusarjan toisena teoksena on vuorossa Nancy Bushin, tuon sukanneulojien kuningattaren, ehkä paras sukkakirja Knitting Vintage Socks. Kirjan kaikki ohjeet pohjautuvat vuosina 1886-1920 Englannissa ilmestyneen Weldon's Practical Needlework -lehden ohjeisiin jotka Nancy on sovittanut modernin neulojan mieltymysten mukaisiksi. Kirja alkaa lehden lyhyellä historiikillä ja alussa on myös selitetty lehdessä yleensä kätetyt neulomistekniikat.

Kirjassa on 20 ohjetta joista 11 on naisten, seitsemän miesten ja kaksi vauvojen sukkaohjetta. Lisäksi kirjan alussa on kolme perussukan ohjetta erilaisilla joustimilla. Ohjeet ovat selkeästi kirjoitettuja ja kaikki mitat ja puikkokoot löytyvät myös eurooppalaisittain ymmärrettävässä muodossa. Kaavioita ei ole käytetty kuin muutamassa ohjeessa, mutta mallineule on kirjoitettu usein erilliseen tekstilaatikkoon josta se on helppo piirtää itse ruutupaperille. Kaikki sukat on neulottu perinteisesti varresta kärkeen. Sukat on neulottu ohuesta sukkalangasta 1,75 mm - 2,75 mm puikoilla ja tiheydet vaihtelevat välillä 30-34 s/10 cm . Yleisimmin käytetyt puikkokoot ovat 2 mm ja 2,5 mm. Kirjan kuvat ovat kauniita. Sukat on kuvattu sellaisenaan ilman että ne olisivat jalassa, mikä hieman vaikeuttaa mallien hahmottamista. Joka ohjeen yhteydessä on myös piirroskuva alkuperäisestä Weldon'sin sukasta.

Oma suosikkiohjeeni tästä kirjasta on Evening Stockings for a Young Lady, joka on yksi kauneimmista ja ehdottomasti parhaiten istuva polvisukkamalli mitä on ikinä suunniteltu. Kirjassa on myös muita houkuttavia ohjeita, kuten tällä hetkellä puikoillani majailevat Gentleman's Socks with Lozenge Pattern -sukat joissa on kauniin yksinkertainen vinoruutukuvio.



Knitting Vintage Socks on kunnianosoitus yksinkertaisille,kauniille ja toimiville villasukille. Monimutkaisia palmikkovenkuroita kirjasta on turha etsiä, koska ohjeet on suunniteltu sellaisena aikana jolloin villasukkien toimivuus meni ulkonäön edelle. Sukat olivat arjen välttämättömyys, koska lähikaupasta ei voinut noin vain ostaa halpoja trikoosukkia.

Kirjan saa kohtuuhinnalla esimerkiksi täältä.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Miehen mökkisukat

Junannuksena mies toivoi ohuita mökkisukkia jotka voisi vetäistä saunan jälkeen jalkaan. Minulla oli juuri sopivasti työn alla Pricilla's Dream Socks -ohjeella perussukat Kirjo-Pirkka -langasta.



Lanka on nimensä mukaisesti aika kirjavaa, mutta se ei mökkisukissa haittaa. Nuo mustavalkoiset ja siniset osiot vähän särkevät silmää, mutta oranssi, keltainen ja ruskea ovat kauniita. Ohje on edelleen aivan mainio ja sukat istuvat 42-kokoiseen jalkaan erittäin hyvin. Sukat on neulottu 2,75 mm puikoilla ohjeen mukaisesti 64 silmukalla. Sukkien kärki on tehty samalla tavalla kuin kiilakantapää ja pohjan sauman silmukoin puikoilla Tarjan tapaan.

Wienin reissu meni oikein hyvin ja kävimme samalla piipahtamassa Bratislavassa, joka oli oikein hauska kaupunki. Ilma oli kuin päiväntasaajalla kun päivisin oli kosteaa hellettä ja joka ilta tuli enemmän tai vähemmän vettä ja ukkosta.

Reissun jälkeen on mennyt pari päivää ihan sumussa kun sain vihdoinkin aloittaa kesälomaksi varaamani Twilight-kirjasarjan. Normaalisti en lue paljon kirjoja koska en pysty tekemään mitään muuta tai keskittyä mihinkään muuhun kuin lukemaan jos hyvä kirja on kesken (joo tiedän, sairasta...). Viime yönä joskus kahden aikaan sain viimeisen kirjan luettua ja nyt pystyn taas jatkamaan normaalia elämääni.

Etukäteen kuvittelin että olisin päässyt jo yli teinivampyyriromantiikkakirjallisuusiästä, mutta jokin tuossa tarinassa kiehtoi ja koukutti. Toki välillä hyvinkin vahvasti läpi paistanut periamerikkalainen konservatiivinen arvomaailma sai eurooppalaisen niskakarvat pystyyn, mutta kun pystyi jättämään tietyt yksityiskohdat huomiotta, lukeminen oli hyvin nautinnollista. Mieheltä meinasi kyllä palaa käämi kun vain istua nakotin lukemassa, eikä normaalit asiat (syöminen, nukkuminen, keskusteleminen...) tahtonut onnistua ollenkaan.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Apilapelto

Orkesterin keväisellä Viroon suuntautuneella konserttikiertueella ehdin pikaisesti piipahtamaan Tallinnan vanhankaupungin lankakaupassa ennen konsertin alkua. Mukaan tarttui 198 gramman vyyhti vihreä-pinkkiä liukuvärjättyä vironvillaa. 5,5 mm pyöröpuikoilla ja Ullan Revontulihuivin ohjeella langasta syntyi kaunis ja iso huivi joka muistuttaa mielestäni väritykseltään kesäistä puna-apilapeltoa.



Lanka on rouhean villaista ja ihanan rasvaista, eli huivi on varmasti talvella lämmin. Näin hellesäällä se ei päässyt ihan oikeuksiinsa. Myös legginssit olivat kuvaushetkellä tarpeen, koska otin eilen pyörälenkillä lähikontaktia espoolaiseen pyörätiehen ja kovaahan se oli, jälleen kerran. Mutta onneksi minäkin olen kovaa tekoa, koska selvisin mustelmilla ja pienillä pintanaarmuilla.



Parasta on se, että perjantaina alkoi kesäloma ja edessä on kolme viikkoa huoletonta rentoutumista. Tänään lentokoneen keula suunnataan kohti Wieniä.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Pelastetaan edes yksi norppa

Törmäsin jokin aika sitten Sissimarkkinointi-blogissa mainion provosoivaan Kurista kuutti -mainokseen.



Vaikka en pidä itseäni minään suurena "eläinsuojeluintoilijana", viimeaikainen saimaannorppakeskustelu on ihmetyttänyt suuresti. Suomalaiset paheksuvat kun orangeilta hakataan sademetsät ja pandoilta bambut, mutta omaa harrastuskalastusta verkoilla pidetään niin pyhänä asiana että sen takia ollaan valmiita hävittämään maamme ainoa kotoperäinen (endeeminen) nisäkäslaji. Tiesittekö että biologiselta älykkyydeltään saimaannorppaa voidaan verrata koiraan?

Suomen Luonnonsuojeluliiton Pelastetaan edes yksi norppa-kampanjan sivuilla voit tutustua aiheeseen lisää, lähettää e-kortin ja ehkä lahjoittaa muutaman lomarahapennosen Lahjoita katiska -keräykseen.