perjantai 23. syyskuuta 2011

Paitoja ja housuja

Ompelin lapselle talveksi mukavia trikoovaatteita.



Paidan kaava on Ottobre 3/2011 -lehdestä. Muokkasin kaavaa niin että leikkasin hihat 3/4-pituuden mukaan ja laitoin hihansuihin resorit. Znok designin supersöpön apinatrikoon tilasin Dots N Stripes -verkkokaupasta. Kirjekuorikaula-aukon trikookaitalehuolittelu ei ole kyllä vieläkään aivan "ammattimaista tasoa", mutta parempi kuin viimeksi.

Housut on tehty Ottobre 1/2011 -lehden haaremihousujen kaavoilla. Malli on aivan superhelppo, koska housuosa koostuu vain yhdetä palasta. Pitkät punaiset resorit vyötäröllä ja lahkeensuissa takaavat sen että housut ovat pitkään sopivat eivätkä valu ikävästi jalkaterän alle.



Samalla paitakaavalla tein myös punaisen pilvipaidan. Trikoo on tilattu Ikasyr-verkkokaupasta.

Paidat ovat 86-senttisiä ja vielä sen verran isoja, että niitä voi käyttää esimerkiksi bodyn päällä välipaitoina. Housut tein 80-senttisinä ja nekin mallinsa ansiosta mahtuvat vielä pitkään. Pakko myöntää, että tuo housujen valkoinen väri ei ole ehkä se kaikista käytännöllisin valinta. Housuille meni torstaina porkkanasosetta joka ei irronnut kunnolla pesussa ja äsken lapsi pulautti lahkeelle (sekä apinapaidalle ja yläkerran matolle...) mustikkarahkaa.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Ruokalappu vartissa

Ruokalappu on hurjan tarpeellinen ja superhelppo ompelus vauvalle ja vähän isommallekin lapselle. Tarvitset vain pienet palat vahakangasta ja tarranauhaa. Ruokalappu on myös loistava lahjaidea, koska se on useimmiten oikean kokoinen.



1. Leikkaa lappu ja tasku vahakankaasta käyttämällä mallina joko hyväksi havaittua ruokalappua tai valmiita kaavoja (löytyy esimerkiksi tuolta tai Lotta Jansdotterin Simple sewing for baby -kirjasta.)

2. Aseta taskun oikea puoli lapun nurjaa puolta vasten ja ompele kiinni läheltä reunaa. Käännä tasku oikealle puolelle.

3. Ompele tarranauha niskalenkin puolikkaisiin niin että pehmeä puoli on lapun päällipuolella ja koukkupuoli lapun nurjalla puolella.

4. Siksakkaa lapun reunat etteivät ne lähde rispaantumaan. Jos haluat hienostella, ompele reunoihin kanttinauhaa, mutta siinä kyllä menee kauemmin kuin vartti.

5. Pue lappu kaulaan ja rouskuttele porkkanoita neljällä pikkuhampaalla. Päristele välillä suulla niin että porkkanasilppua lentelee joka paikkaan ja lopuksi heitä porkkanat lattialle. :)

maanantai 19. syyskuuta 2011

Kyösti ja Nipa

Yhdeksänkuinen lapsi leikkii jo kovasti kaikenlaisilla leluilla. Tällä hetkellä suosikkeja ovat Duplot joilla minäkin jo lapsena leikin. Meillä ei ole juuri ollenkaan itse ostettuja leluja, vaan kaikki ovat joko lahjaksi saatuja, minun vanhoja tai itse tehtyjä. Kesällä joukkoon liittyivät Kyösti ja Nipa.

Kyösti on vakavamielinen Gibboni joka ei turhia naureskele. Kyöstin kaavat ovat Moda 1/2011 -lehdestä ja turkki on Eurokankaan velouria. Silmät ovat Hobbypointin turvasilmät ja naama on kirjailtu muliinilangalla.



Nipa on nokkasiili. Nipa on tehty mummon vanhasta velourkylpytakista ja sen häntä on kengännauha. Nipa muodostuu kahdesta kylkipalasta ja pohjasta jotka leikkasin vaippaompelusten jämäpaloista ilman mitään kaavoja.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Iloinen lauantai

Tässä muutamia asioita jotka ovat tuottaneet minulle iloa tänään:

1. Pekaani-puolukkakakku jota aion kohta ottaa palasen kahvin kanssa.



2. Lapsi oppi aamulla konttaamaan. Hän on jo monta viikkoa noussut tukea vasten seisomaan ja luulin jo että konttaus jää kokonaan väliin, mutta sieltä se tuli yhtä yllättäen kuin muutkin taidot.



3. Tuntematon nainen antoi minulle vapaalipun Habitare-messuille kun seisoin messukeskuksen lippujonossa. Kiitos!



4. Näin ihania ystäviä pitkästä aikaa.



5. Pihalla kukkii ja oravat ovat puuhakkaita syystouhuissaan.

Mitkä asiat ovat saaneet teidät iloisiksi tänään?